Viikonloppu Ylläksellä.

Huhhuh.. Viimekerrasta onkin vierähtänyt jo jonkin aikaa.

Mitä olen tehnyt sinä aikana?

Noh olen alkanut käydä taas salilla 2-4 kertaa viikossa, sillä minulla on siehen mahdollisuus ja voi pojat että se tuntuu hyvältä!

Olen viettänyt aikaa ystävieni kanssa ja olen ihastunut.. Yllättävää kyllä tämä ihastukseni on myös yksi uusista ystävistäni ja samasta koulusta mutta vain yhtä vuosiluokkaa ylempänä minua samalla alalla.

Olen potenut pahoja masennus aaltoja ja selvinnyt niistä juuri ja juuri.

Olen opiskellut.

Siinä pähkinänkuoressa tärkeimmät asiat mitä olen tehnyt.

Talvi on tullut ja lumi on maassa, ihanaa sillä lempi vuodenaikani on talvi kaippa se johtuu siitä että olen syntynyt talvella.. en ole varma mutta talvi kiehtoo minua, sen kauneus, raikkaus ja kylmyys.

Minulta kysyttiin mitä tekisin jos saisin viettää viikonlopun missä vaan ilman MITÄÄN rajotteita

Vastasin: Viettäisin viikonlopun Ylläksellä vuokramökissä jossa yksi seinä on kokonaan ikkunoita ja mökki olisi kaksi kerroksinen, laskettelisin, olisin paljussa ja takkatulen ääressä.. ja siellä olisi paljon lunta sekä paukkupakkanen.

KYLLÄ tämä olisi unelmaa minulle mutta minulla ei ole mahdollisuutta toteuttaa tätä ainakaan vielä, muutaman vuoden päästä kyllä.

Mutta eipä minulla tämän enempää asiaa oikein ole, ensi kertaan heihei.

Body shame

Häpeänkö minä omaa vartaloani?

Kyllä!

Body shame (Oman vartalon häpeäminen) on yleinen ongelma, sanoisinko että 100% ihmisistä häpeää jotain vastalossaan: Hiuksia, Rintoja, Jalkoja, Käsiä yms.

Nykyajan maailmassa on vaikea sopeutua joukkoon ja tuntea itsensä kauniiksi kun pitäisi olla iso perse, isot rinnat ja mahdollisimman pieni vyötärö.

Kaiken pitää olla ''täydellistä'' mutta totuus on että täydellistä ei ole oikeasti olemassa.

Kyllä vihaan omaa vartaloani ja tiedän että ''kauneus on sisäistä'' mutta alitajunnassa on se että: olen liian lihava, pitää laihduttaa, agh inhoan itseäni kun söin leivonnaisen jne.

jos totta puhutaan olisin oikeasti paljon onnellisempi jos olisin laihempi.. sillä olen juuri ja juuri ylipainoisen rajoilla ainakin viime lääkärikäynnin punnituksen mukaan josta on toki kyllä jo aikaa, käytän siksi löysiä vaatteita sillä en uskalla näyttää muotojani ja läskejäni.

Kyllähän minulle ihmiset sanovat että en ole lihava mutta he eivät oikeasti nää minun vartaloani, vatsaani ja reisejä, sillä jos et paremmin tietäisi ja näkisit vatsani voisi luulla että olen raskaana, mutta ei se on vain läskiä.

Olenko yrittänyt laihduttaa?
Olen.
Laihdutus yritykseni ovat aina epäonnistuneet sillä masennuksen, sydänsurujen, huonojen päivien ja kuukautisten aikana olen sortunut herkuttelemaan joskus vähemmän ja joskus enemmän.. sitten siitä on tullut huono omatunto ja ahdistus.. sitten taas syödään.. sitten taas kuntoillaan yms..

Masennuksen aikana on oikeasti todella vaikea laihduttaa varsinkin jos pitää makeasta.
Asiaanhan auttaisi itsekuri mutta aina on se: vielä yksi, tämä on viimeinen.
Taustalla ovat myös geenini, lihoan todella helposti ja minulla on huono aineenvaihdunta (vanhempani ja sukuni ovat suurin osa ylipainoisia tai hieman lihavia)

Olisi korkea aika ryhdistäytyä tarttua näistä läskeistä kiinni ja vihdoinkin olla onnellinen omassa kehossa ja minulla se tarkoittaa sitä että laihdutan ja saan enemmän lihaksia sillä se todella tekisi minut onnelliseksi.

Miten oikein jaksan päivästä toiseen?

Niin miten oikein jaksan päivästä toiseen?

Tulee päiviä jolloin en vain yksinkertaisesti jaksa millään nousta sängystä koska on niin paha olla.

Mikä minut saa sitten piristymään ja jaksamaan?

Piristymään ei välttämättä aina saa mikään, mutta yleensä minut saa piristymään huonoina hetkinä oma babybrother eli pikkuveli joka on vielä todella pieni, 

musiikki! kyllä oikeasti musiikki saa minut jaksamaan ja pirteämmäksi.. ennenkun edes itse huomaan laulan mukana ja olen pirteämpi,

KAHVI tämä ei selittelyä vaadi sillä olen addiktoitunut kahviin,

leipominen ja ruuanlaitto, kyllä mutta jos on todella huono päivä ei huvita ollenkaan leipoa tai tehdä ruokaa mutta sitten kun sitä vain alkaa tekemään niin se piristää,

Netflixin ja Youtuben katsominenkin piristää sillä tubettajille ei voi olla nauramatta aina välillä,

mutta on yksi asia yli muiden tällä hetkellä ja se on oman ihastukseni kanssa jutteleminen whatsappissa tai naamatusten, meitä voisi kai sanoa parhaiksi kavereiksi sillä olemme aika läheisiä.

Jokaisella ihmisellähän on omat asiat mitkä saavat juuri hänet iloiseksi, pirteäksi ja jaksamaan.

Ainiin melkein aivan unohdin, minut saa myös iloiseksi ja jaksamaan kaikki eläimemme ja luonnossa oleminen.

Tunnen itseni arvottomaksi, paraskaverini ei huomioi minua.

Oloni saa masentuneemmaksi jo yli kuukauden jatkunut parhaankaverin ignooraus, sovimme suunitelmia ja kaikki on suuniteltu valmiiksi esim: Hän tulee meille yöksi.. 

hän ilmoittaakin silloin kun hänen pitäisi olla jo meillä että menee poikaystävänsä luokse tai poikaystävänsä tulee heille.

Eikä vastaa koskaan viesteihin, lukee vain whatsappissa ne eikä raaski edes vastata.

Se saa vereni kiehahtamaan, senjälkeen mietin että olen arvoton paska sillä paraskaverinikaan ei välitä minusta.. senjälkeen sitten itketäänkin parituntia. 

Tätä on jo jatkunut niin kauvvan etten oikeasti jaksa enää yrittää, luulin hänen olevan paraskaverini (ainakin hän on minun, mutta minä en kai hänen. Hänen paraskaveri on poikaystävänsä.) mutta en näköjään ole!

Päässäni liikkuu vain asioita että haluan kuolla sillä paraskaverinikaan ei välitä minusta, hän haluaa minun kuolevan, poikaystävänsä on tärkeämpi kuin kaverit, inhoan häntä, inhoan itseäni, minun pitää laihduttaa ja kuolla että kelpaisin, hän huomioi minut vasta kun olen kuollut.

Paraskaverini on ainut tai siis oli ainut ihminen jolle pystyin kertomaan huoliani, nyt hän ei kuuntele eikä pidä yhteyttä... minulla ei ole enää ketään siksi perustin tämän blogin että minulla olisi joku (blogi) jolle voisin kertoa murheistani, ihan sama lukisiko kukaan tätä kunhan onvain jokin mihin pystyn kertoa pahasta olostani.